25. lokakuuta 2013

Onkohan täällä enää ketään...?

Moikka vaan kaikki, jos tätä enää joku lukee! Kesä mennyt melkoisessa hiljaisuudessa (huhtikuun loppupuolen jälkeen ei ole ainuttakaan päivitystä). Nyt syksyllä blogiin kirjoittaminen tuntui jotenkin todella hankalalta/aikaavievältä/ylitsepääsemättömältä. Mutta asiaa haudottuani jonkin aikaa kuinkas kävikään: täällä sitä taas ollaan!

Kuljin tosiaan kesän toisella paikkakunnalla töissä, jonka vuoksi sosiaalinen elämä oli kuihtunut melko olemattomiin. Onneksi viikonloput oli keksitty! Tästä syystä blogi jäi vähän puolivahingossa todella pitkälle tauolle, mutta ei olisi ollut puhettakaan, että olisin pidemmällä tähtäimellä jaksanut hoitaa kaikki hommat kunniakkaasti. Uhrauksia oli siis tehtävä ja ikävä kyllä blogi oli niistä ensimmäinen.

Nyt elämä on kuitenkin rauhoittunut, arki rullaa ja joulu häämöttää kohta ovella. Tästä syystä olen päättänyt uudelleenkäynnistää ja uudistaa blogini! Uutta banneria on siis tiedossa jossain vaiheessa, kuten myös yleisilmeen siistimistä. Uusi nimikin on jossain vaiheessa kehitettävä, sillä Project SS/13 keskittyi nimenomaan painonpudottamisen ja terveellisten elämäntapojen aloittamiseen. Tulevaisuudessa suunta on vielä muutaman kilon pudotus ja saavutusten ylläpitäminen... Ilokseni on nimittäin todettava, että kaikki pudotetut kilot eivät hiipineet takaisin kesällä salakavalasti mansikoiden ja kermavaahdon mukana! ;)

Kuva: weheartit

2 kommenttia:

  1. jee, minä ainakin olen jo odotellut sun postauksia! :-)

    VastaaPoista
  2. Täällä seurataan yhä! Kiva, kun päivität taas :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristit päivääni!