Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit

15. huhtikuuta 2013

Hedelmäsalaattiherkku

Tein pitkästä aikaa hedelmäsalaattia. Kaapista löytyi yksi sokeriliemihedelmäpurkki, josta kaadoin liemen pois (koska se on mun mielestä ihan ällömakeaa) ja laitoin tilalle lorauksen vettä. Pilkoin tuoreita hedelmiä sekaan ja olihan se ihan hyvän makuista! Tykkäisin myös banaanista siinä, mutta se menee jo yhden päivän aikana niin tummaksi ja epäherkullisen näköiseksi, että jätin sen suosiolla pois.

Mun hedelmäsalaattiin tuli siis säilykepurkkihedelmäsekoitus, kiiwi, päärynä ja omena, koska niitä löytyi kotoa valmiina. Siitä tuli just sopivasti mulle herkkua pariksi päiväksi, koska J ei tykkää yhtään hedelmäsalaatista. Pilkottua omenaa se veteli tossa onnellisena naamaan, mutta tollanen hedelmämix on sille muka ihan ehdoton ei. On se hassu...

Hedelmäsalaatti on myös siitä ihana, kun siihen voi laittaa käytännössä mitä vaan. Ens kerralla teen sen kokonaan tuoreista hedelmistä, sillä ei tuo säilyke oo koskaan niin hyvää... Suunnitelmissa on laittaa ainakin viinirypäleitä, omenaa, päärynää, kiiwiä, mangoa ja mandariinia/appelsiinia. Tuore mango on jotain ihan parasta!

Kuva: Silind
Melko aneemisen näköinen tää mun hedelmäsalaatti...

20. maaliskuuta 2013

Chili-salaatinkastike

Oon törmännyt aivan loistavaan salaatinkastikkeeseen! Oltiin muutama viikko sitten kaupassa J:n kanssa ja ostoslistalla oli uusi salaatinkastike. Oon aina tykännyt tosi paljon Felixin Kreikkalaisesta salaatinkastikkeesta ja sitä voikin sanoa mun tämänhetkiseksi lempisalaatinkastikkeeksi, mutta välillä tekee mieli kokeilla uusia juttuja.

Salaatinkastikehyllyssä joku vanha äijänkäppyrä alko jutteleen J:lle urheilusta, kun me tukittiin koko kaupan käytävä. Siellä oli just menossa joku remppa ja hyllyjen välit ihan superkapeita. No, J jutteli sille takaisin ja mä ite vertailin (kerrankin) kaikessa rauhassa salaatinkastikkeita. Nehän on melkosia kaloripommeja, mutta mä tykkään silti käyttää sellasia.

Meiran salaatinkastikepullot oli pieniä ja melkein alimmalla hyllyllä, joten ne ei tosiaan osunut silmään ensimmäisenä. Tykkään tommosista oransseista tomaattipohjaisista salaatinkastikkeista, jotka on kumminkin kohtuullisen neutraaleita, ettei ne vie koko makua salaatista, mutta jotka kumminkin maistuu joltain. Tää pullo osui silmään, kun se ei ollut järkyttävän kallis ja kyljessä luki sana "kevyt".

Kaloreita siinä on 200kcal/100g. Maistettiin heti ensimmäisenä päivänä sitä ja se oli kyllä namia. Ihana pieni chilinmaku jäi suuhun. Käytän tuota kerralla n. 5g ja kaloreita siinä määrässä on siis 10 kcal. Ei mun mielestä oo paha ollenkaan. Tää on ehdottomasti sellasta, mitä tuun ostamaan toistekin, mutta silti jatkan sitä täydellisen salaatinkastikkeen etsimistä. Tää oli melkein-täydellinen ja äärimmäisen kivaa vaihtelua.
Kuva: meira.fi

15. helmikuuta 2013

Sipulipossupihvit

Eilen oli kotona päivälliseksi itse valmistettuja sipulipihvejä. Periaatteessa pihviksi käy mikä liha vain, mutta me tykätään porsaasta, naudasta ja härästä. Yleensä kuitenkin tehdään possua, koska se on kohtuu edullista. Tämä ohje on porsaalle, jonka paistan aina kypsäksi asti (joskus olen kuullut, että possun kanssa niin olisi hyvä tehdä). Mutta esimerkiksi härkä on parhaimmillaan mediumplussana. Hyvän lihan saa pilattua helposti paistamisvaiheessa. En tykkää yhtään ylikypsistä pihveistä, sillä niistä on kaikki mehukkuus kuivunut pois ja ajatus täysin raa'asta kuvottaa. En todellakaan ole mikään kokki ja tämäkin ohje perustuu vain omiin kokeiluihin ja makumieltymyksiin! Itse kuitenkin valmistan pihvit näin:

- haluttu määrä maustamattomia porsaan ulkofilepihvejä (voivat olla lihahyllystä tai -tiskiltä)
- 1 iso sipuli
- voita
- mustapippuria
- paprikajauhetta

1. Laita paistinpannulle hieman voita ja levy täysille. Pilko sipuli suikaleiksi.

2. Vasta siinä vaiheessa, kun rasva muuttuu vaahdoksi pannulla, se on tarpeeksi kuuma. Lisää pihvit pannulle, mutta ole varovainen roiskuvan rasvan kanssa.

3. Paista pihvejä n. 2 min, kuitenkin sillä tavalla, että pihvi ei pääse palamaan, mutta reunasta näkee, että kypsyminen on ylittänyt puolen välin (kypsymistä on siis tärkeää seurata koko ajan). Käännä tässä vaiheessa pihvit ja lisää sipulisuikaleet joukkoon.

4. Lisää reilusti mustapippuria ja hieman paprikajauhetta. Tarvittaessa loraus öljyä. Anna kypsyä n. 2 min ja siirrä pihvit tarjoilulautaselle. Kuullota sipuleita vielä hetki, mutta varo, ettei niistä tuli liian pehmeitä. Itse ainakin pidän, että niissä on vähän pureskeltavaa.


Kuvat: minä

10. helmikuuta 2013

Kanasalaatti

Tein tänään meille todella maukasta kanasalaattia. Pitäisi muutenkin tehdä enemmän tommosia erilaisia ruokaisia salaatteja, ne on täyttäviä ja kuitenkin kohtuullisen terveellisiä. Ostin pitkästä aikaa myös kirsikkatomaatteja, oli kivan makeita tällä kertaa. Todennäköisesti tomaattien osto ei kuitenkaan jää tavaksi. Tämän kertaiseen salaattiin tuli:

- jäävuorisalaattia
- kurkkua
- kourallinen kirsikkatomaatteja
- paprikaa
- 1 punasipuli
- fetajuustoa
- n. 100 g gnocchi -pastaa
- n. 200 g maustamattomia kanan fileesuikaleita
- 1 prk vähärasvaista kermaviiliä
- mausteet (valkopippuri, paprika- ja chilijauhe)
- fajita-mausteseosta (broilerimaustekin käy)
- sinappia

1. Keitä pasta. Paista kanat ja mausta ne pienellä määrällä fajita-mausteseosta. Laita kanat jääkaappiin tai parvekkeelle jäähtymään ja huuhtele kypsynyt pasta viileällä vedellä.

2. Pilko suureen kulhoon (helpompi sekoittaa) jäävuorisalaatti, kurkku, kirsikkatomaatit, paprika ja punasipuli. Lisää kulhoon fetajuusto, pasta ja kanat.

3. Laita kermaviili pieneen kulhoon. Lisää mausteita, pieni määrä mausteseosta ja sinappi.

4. Yhdistä kastike muuhun salaattiin ja sekoita hyvin. Laita sen jälkeen salaatti hetkeksi jääkaappiin maustumaan.


Kuvat: minä

7. helmikuuta 2013

Pikkusalaatti

Me tehdään poikaystävän kanssa yleensä joka päivä pikkusalaatti. Pikkunen sen takia, että saadaan syötyä se kerralla pois, koska kummankaan mielestä se ei oo enää niin hyvää seuraavana päivänä. Vähän kuivahtanutta ja vetistä samaan aikaan.

Kuva: minä

Meidän pikkusalaatti:
 - jäävuorisalaattia TAI salaatinlehtiä
 - tuorekurkkua
 - paprikaa
 - punasipulia
(- fetajuustoa)

Fetajuusto on suluissa sen takia, kun tuo toinen ei oo vielä lämmenny sille kauheesti ja laitan sitä vaan oman annoksen päälle. Tomaattia ei käytetä ollenkaan, koska se aukasee tosi herkästi suupielet meiltä kummaltakin, eikä oikein ylipäätään välitetä edes tomaatin mausta. Punasipuli taas on aivan ehdoton! Salaatti ei maistu miltään, ellei siinä oo paljon punasipulia. Tosin joskus heikkona hetkenä, laiskuuden iskiessä, tulee pilkottua vaan vähän kurkkua kummankin lautaselle, tunnustan.

Salaatinkastikkeet on mun pahe. En vois kuvitellakaan syöväni salaattia ilman jonkinlaista kastiketta. Ja oon tosi nirso kaiken maailman salaatinkastikkeiden suhteen. Ne ei saa olla liian väkeviä (Talon kastike, hyi), mutta niiden pitää kumminki mielellään maistua edes joltain. Ikuinen rakkaus on Felixin Kreikkalainen salaatinkastike. Toiseksi paras on ehkä saman merkin Perinteinen. Oon koittanut ettiä jotain kevyempää salaatinkastiketta korvaamaan noita herkkuja, mutta mikään ei oo oikein hyvä. Kermaviilikin käy mulle pippurin kanssa salaatinkastikkeesta. Pääasia, että on edes jotain, tarpeeksi mietoa ja maukasta.