9. huhtikuuta 2013

09/04/13

Ruokapäiväkirja 09/04/13:

Aamupala:
* puuroa
* 1 dl karviaisboysenmarjakeittoa

Välipala:
* kuppi kahvia

Päivällinen:
* omat makkaraperunat
* salaattia
* punajuurisalaattia
* raejuustoa
* 2 dl maitoa

Iltapala:
* puolikas täytetty patonki (levite, kinkku, juusto, tomaatti, kurkku, salaatinlehti)
* 2 kuppia kahvia

Olin tänään tosi reipas, koska oisin saanut koululla ilmaiseksi kahvin ja pullan ja mä jätin pullan tiskille koriin ja join pelkän kahvin! Pieni voittajafiilis jäi, kun pystyin kieltäytymään ihanasta pullahöttönamnam...

Tehtiin tänään kotona ensimmäistä kertaa itse makkaraperunoita ja tuli aivan törkeen hyviä! Rasvaahan niistä löytyi, mutta kohtuudella syötynä erittäin hyvä vaihtoehto jämäperunoiden hyötykäyttämiseksi. Vasta jälkeenpäin tajuttiin, että olishan sitä voinut pilkkoa vaikka sipulia vielä sekaan. Onneks sipulia löytyi edes jossain muodossa ruuasta, eli tällä kertaa salaatista. Salaatti ei kyllä nykyään maistu enää miltään, jos siihen ei laita punasipulia...

Iltapalaksi haettiin läheisestä lempparikahvilasta molemmille pienet pätkät kinkkujuustopatonkia. Voi taivas, että maistui hyvältä. Oon aivan totaalisen rakastunut kyseisen kuppilan käyttämään levitteeseen (todennäköisesti jotain kunnon voita), jonka maku on uskomaton. Veikkaan, että siinä on melkoisesti ainakin suolaa, verrattuna normi-Oivariiniin...

Kuva: Silind

2 kommenttia:

Kiitos, kun piristit päivääni!