17. huhtikuuta 2013

Kyllästyttää

Mulla on jäänyt kyllästymismasisvaihe vähän päälle. Nykyään kun ruokapuoli alkaa olla melko mallillaan, oon jättänyt liikkumisen vähemmälle. Tuntuu, että koko ajan kynnys lähteä lenkille kasvaa. Oon oikeesti varmaan ainoa ihminen maailmassa, jota tämmöset kelit masentaa. Meilläpäin on tälläkin hetkellä harmaata, kosteeta ja sumuista koko ajan. Mihin täältä on kadonnut se aurinko, jota muissa blogeissa hehkutetaan?

Jo edellinen viikko meni tosi heikosti liikuntojen suhteen, joten sen takia oon jättänyt viikkokatsauksen tekemättä. Tällä viikolla kerkeis ottaa itseä vielä niskasta kiinni, jos vaan itsekuri riittää. Nyt, kun kouluakin on enää satunnaisia tunteja siellä täällä, jää koulumatkakävelytkin käytännössä pois. Olin niin innoissani saavutetuista tuloksista, että jäin sohvalle mätänemään sen sijaan, että olisin jatkanut liikkumista.

Mutta nyt tähän on tultava muutos. Nyt on vasta keskiviikko ja mulla ei oo alla kuin yksi puolen tunnin kävelylenkki. Tavotteena on käyttää 5 tuntia liikuntaan loppuviikolla ja keventää ruoka-annoksia sen verran, että vähennän hieman perunan syömistä ja korvaan sen salaatilla. Ja lopetan leivän mussutuksen myös kokonaan. Haluan palata takas siihen puuronsyöntiin, joka piti mun vatsankin kunnossa.

Kuva: weheartit

8 kommenttia:

  1. Sama fiilis oli mulla viime viikolla! Nyt kuitenkin on jo jonkun verran auronkoista täällä suunnalla niin ei tunnu niin kamalalta lähteä ulos :D

    Kyllä se siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, täällä tosiaan tihkuttaa vettä käytännössä koko ajan, joten innostus ulkoilua kohtaan täys nolla... :D

      Poista
    2. No sen kyllä ymmärtää hyvin :D

      Poista
  2. Mulla on just toisinpäin. Liikunta sen kun lisääntyy, mutta syömiset on aivan päin vittuja.

    Meidän pitäs perustaa joku kahden ihmisen tsemppikerho. Mä raahaisin sua liikkumaan ja sä laittaisit mulle ruuat.

    Syön vaan kaikkee paskaa ja ihan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, sellanen tukiverkosto! Jos pohjoisessa päin liikut, niin kylään vaan, kyllä mää ruokaa laitan. :D

      Poista
    2. : DD pääkaupunkiseudulla mä ikävä kyllä asustelen, taitas matka olla vähän pitkä (?) Mutta kato saisit sitä liikuntaa jos juokset aina tänne meille ruokien kaa. Eikö?

      Poista
  3. Tsemppiä! Sulla on pudonnut jo ihan älyttömästi painoa pienessä ajassa, kannattaa ehkä tehdä noi viimeiset muutokset hitaasti, ei kroppa ehdi oppimaan kaikkiin muutoksiin kerralla!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painoa on kyllä tippunut, mutta itse oon vaan kuitannu sen sillä alkuturvotuksella ja nesteellä, joka lähtee aina kohtuu helposti pois..

      Mutta ehkä se nimenomaan on niin, että pää ei oo ihan mukana vielä tässä projektissa. :D

      Poista

Kiitos, kun piristit päivääni!