21. maaliskuuta 2013

Kirppistelyä

Kävin tänään kirppiskierroksella pitkästä aikaa! Unohdan aina välillä, kuinka hyviä löytöjä sieltä voi tehdä. Tänään mulla oli "ylimääräistä aikaa", joten päätin lähteä kierteleen kaksi suurinta tämän kaupungin kirpputoria läpi. Tein ihan superihania löytöjä, käytännössä vain valkoisia ja ne ovat tällä hetkellä pyykkikoneessa. Voin kuvata niitä myöhemmin, jos jotakuta kiinnostaa! Tässä ainoa vaate, joka ei ole pesussa (tämä on myös ehdoton suosikkini):


Kuvat: minä

Uskaltauduin muuten ensimmäistä kertaa julkaista kuvia itsestäni, hyvä minä! Rakastuin tuohon mekkoon ensi silmäyksellä. Hintaa sillä oli vajaa 6 e ja se oli aivan kuin uusi. Kyseessä on siis H&M:n jadenvihreä mekko, joka on yläselästä pienestä kohdasta avonainen. Otin riskillä tämän mekon, koska se on kokoa 34 ja olin käytännössä varma, että se ei mahdu minulle. Mutta voi sitä riemua, kun se mahtui!

Olen tosin aivan varma, että se näyttää paremmalta ja laskeutuu kauniimmin, kun pudottaa vielä muutaman kilon. Itseäni häiritsee tässä kuvassa eniten käsivarret ja niiden löysyys. Mutta uskon, että ensi kesänä tämä on täydellinen päällä! Laitoin vielä näön vuoksi korkokengät, niin sääret näyttää kauniimmalta (ja kapeammalta), hih. Mitä tykkäätte?

4 kommenttia:

Kiitos, kun piristit päivääni!