7. helmikuuta 2013

Sporttilehti

Mä ostin tuossa viikko sitten elämäni ensimmäisen sporttiterveyshyvinvointilehden. Tuijottelin aikani marketin lehtihyllyjä, kunnes tartuin Fit-lehteen. Se oli visuaalisesti ihan jees (tosin kansikuvan nuori nainen oli saatu näyttämään jotenkin vähän turhan tätimäiseltä), söpöt värit ja kohtuu iskevät otsikot jutuissa. Lopullisen ostopäätöksen tein ihan puhtaasti hinnan perusteella.

Kotiin päästyä unohdin sen hetkeksi ja luin sen läpi vasta illalla ennen nukkumaanmenoa. Jutut ei nyt varsinaisesti päätä huimannut, mutta ihan jees asiaa sieltä löytyi. Hyviä juttuja siinä oli mm. kattava joogaesittely ja rasvanpolttoasia. Olenkin nyt ajatellut alkaa tekemään vähän tutkimustyötä näiden eri sporttiterveyshyvinvointilehtien kanssa ja etsiä sellasta, jonka voisi kelpuuttaa ihan vakkarilehdeksi. Tällä hetkellä mulle tulee ainoastaan Trendi ja siinä saa perustyttöhömpästä (kauneudesta ja muodista) ihan tarpeeksi. Mieli tekis siis jotain vähän sporttisempaa lehteä.

Kuva: fit.fi

Yleisesti voin sanoa, että tammikuun Fit oli ihan hyvä, mutta en kyllä vielä tilaisi. Etsinnän kohteena on siis joku sellanen lehti, jonka ilmestymistä odottaa ja joka antaa joka kuukausi semmoisen potkun perseelle, että lippu pysyy korkealla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristit päivääni!